Sain käsiini ihanan kirjan Juhlat kodissa, jonka on toimittanut Heli Virkkunen ja Kirsti Tolvanen on tarkastanut käytännölliset ohjeet.

Kirjaa on luettu ahkerasti ja se on painettu v. 1962. Vaikka maailma on niistä ajoista monilta osin paljon muuttunut, niin huomaan ilokseni kirjassa olevan asioita, joista minä ainakin olen ihan samaa mieltä v. 2018.
Kun juhlat lähestyy, niin moni miettii, että miten suureen remonttiin sitä pitäisi ryhtyä. Kirjassa on mielestäni todella osuvasti kerrottu tästä asiasta. Käytän tässä tekstissäni suoria lainauksia tästä viisaasta kirjasta.
“Tästä uusimisesta voisi mainita pienen vihjeen. On usein koettu, että yksikin uusi esine tai huonekalu aiheuttaa monta uutta tarvetta ja mielitekoa. Siksi voi olla viisaampaa luoda ensin silmäys ympäristöön, esimerkiksi väreihin ja valaistukseen.”


“Uusi valaisin, varjostin, uusi matto tai uudet verhot muuttaa jo näkymää niin, että on helpompi huomata, mikä vielä olisi tarpeen – jos onkaan. Tällaiset ympäristötekijät yksinäänkin saavat kodin tutuista, vanhoista aineksista esiin aivan raikasta viehätystä.” Eli ei tarvitse tehdä mitään valtavan suurta ja kallista muutosta, vaan esim. juuri ihanilla uusilla ja raikkailla tekstiileillä saa aikaan ihmeitä. Ja jos haluaa uusia joitain kalusteita, niin ei kannata ostaa täysin eri tyylisiä kuin muut tilaan jäävät. Vähän modernimmat versiot piristävät kivasti kokonaisilmettä, mutta ne eivät saa herättää liikaa huomiota.

“Ei kahta kirjavaa on hyvä sääntö kattamiseenkin: kirjavalle astiastolle yksivärinen liina tai värikkäälle liinalle tummat tai kokovalkoiset astiat.”

“Astiaston voimakkaista väreistä tai hempeistä kukkakuvioista voi niistäkin saada sommitteluvihjeitä.”

“Valkoista kukkaa on joskus pidetty juhlaan sopimattomana, liian surullisena ja värittömänä.”

“Värikkäiden liinojen ja kauniiden pöydänpintojen aikakaudella se ei enää pidä paikkaansa. Puhtaan valkoiset kukat vieläpä valkoisessa maljakossakin on erikoisen raikas näky.”

“Maaseudulla ja esikaupungeissakin on luonnollista käyttää koristeluun metsä- ja niittykukkia niin paljon kuin niitä on saatavissa, päivänkakkaraa, valkovuokkoa, sinikelloa, ruiskukkaa, rentukkaa ja ihmeen siroa koiranputkea, jonka keveyttä voi korostaa tummilla lehdillä. Juhlakoristelussa vaikutus on voimakkain, jos eri lajit ovat ryhmittäin, vain kauniiden lehtien kehystäminä.”
” Niinkuin jouluun aina tuntuu kuuluvan punainen ja kuusenvihreä, pääsiäiseen heleän vihreä ja keltainen ja helluntaihin valkovuokon värit, niin monilla perhejuhlillakin, ellei aivan määrättyjä värejä, niin kuitenkin jonkinlaisia vaistomaisia suuntaviivoja.”

” Ristiäisiin valitaan mahdollisimman vaaleaa, heleää, pienikukkaista ja kevyttä, rippijuhla antaa mielikuvan valkoisesta ja vihreästä, sekin pysyttelee vaaleissa värisoinnuissa.”

“Nuorille valitaan mielellään heleitä, kirkkaita värejä, mutta ruusunpuna-valko-vihreä yhdistelmä on kuin erikoisesti häihin varattu.”

Omana lisävinkkinä neuvoisin, että juhlatilassa on hyvä olla vieraille katseltavaa. Kulkuväylät kannattaa pitää mahdollisimman vapaina, mutta esim. portaiden alla on hyvä tila tällaisille yksityiskohdille.

Tilaan voi myös tuoda jotain hyvin ajankohtaista herättämään kiinnostusta ja keskusteluakin. Juuri nyt käytetään paljon valkovihreitä painokankaita ja tämä lehtikuosi on todella näyttävä. Ei taatusti jää huomaamatta verhoina ja pöytäliinana!
Kaikenlaisten iloisten juhlien suunnittelu on ihanaa!
Juhlaterveisin
/Tarja

