Kauneutta kaikkialla

Oi ihana elokuu! Istutusalueet kukoistavat juuri tähän aikaan kesästä, jolloin siellä kukkivat loppukesän perennat. Kaunis ja keveä yhdistelmä tulee punavärimintusta, hopeamarunasta ja korkeasta koristekastikasta ja muista erilaisista heinistä. Heinätuppaatkin ovat nyt upeimmillaan!

Kesähortensia

Kukkivista pensaista syyshortensiat alkavat olla juuri nyt parhaimmillaan. Kesähortensia ‘Bougie’ kukkii lähes koko kesän ja syksyn upeilla riippuvilla kukinnoillaan.

Syysleimut

Syysleimut kuuluvat perinneperennoihin ja niistä löytyykin valtavasti sävyjä. Taimilaatikoiden äärellä on vaikeaa päättää, että mitä lajikkeita kulloinkin ostaisi, kun kaikki näyttävät yhtä kauniilta.

Päivänkakkara

Kerrottukukkainen isopäivänkakkara on normaalin päivänkakkaran fiinimpi muoto.

Neilikat

Erilaiset neilikat viihtyvät, kun kasvualusta on hiekansekaista ja hyvin läpäisevää. Lisäksi mitä enemmän aurinkoa ja sopivaa seuraa, niin sitä parempi. Lakeuden Vihertaimistolle kannattaa tulla katsomaan esimerkkejä runsaan näyttävistä istutusalueista ja rakentaa tänä syksynä omaan puutarhaan jotain aivan uutta ja erilaista.

Ruusu1

Ruusu2

Ruusu3

Ruusuja, ruusuja ja ruusuja. Kuka voisi vastustaa näitä kukkien kuningattaria?

Juhlakranssi

Kukkakranssit kuuluvat kesään. Kransseissa voi yhdistellä kaupan leikkokukkia, puutarhakasveja ja luonnosta löytyviä kauden kasveja.

Maalaus

Kauden kukkijat yhteiskuvassa. On ihana päästää mielikuvituksensa valloilleen ja tehdä erilaisia vaihtuvia asetelmia pöydille ja lipastojen päälle. Puutarhassa ja luonnossa on nyt valtavasti materiaaleja, mistä ammentaa.

Taimistokausi jatkuu vielä ja juuri nyt on paras aika istuttaa havuja, puita, pensaita ja perennoja. Ilma on sopivan kosteaa, mutta lämpöä vielä riittää. Tavataan taimistolla!

/Tarja

Alkukesän kauneutta

Puutarhurin ihana kesä on taas alkanut! Alkukesä tarjoaa kauneutta silmän kantamattomiin. Patjarikkojen mattomainen kukinta hurmaa herkkyydellään kivikkotarhassa.

Kärhöt

Köynnökset elävöittävät puutarhaa. Ne kiipeilevät tukien ympärillä, ryöppyävät ruukuista (kuten tämä Lakeuden Vihertaimiston asukki) tai peittävät maanpinnan. Aika moni on hurahtanut erilaisiin kärhöihin. Kärhöharrastus on varminta aloittaa aikaisin kukkivista ja pieniteriöisistä lajeista. Siperian- ja alppikärhöt ovat melko vaatimattomia kasvupaikkansa suhteen sekä ovat terveitä ja meidän talvemmekin hyvin kestäviä. Harrastuksen edetessä voi siirtyä vaativampiin jalokärhöihin, joiden lajikirjo on valtava.

Amerikanpyökki

Touko-kesäkuun vaihteessa oli Mustilan arboretumin amerikanpyökki saanut juuri lehtensä. Vaaleanvihreänä se oli erityisen vaikuttava näky kirkkaan sinistä taivasta vasten!

Tyräkki

Laukka

Erilaiset tyräkit ja laukat viihtyvät auringossa. Kasvualustojen tulisi olla hiekansekaista multaa, joka läpäisee hyvin vettä.

Magnolia

Magnolia on kasvattanut koko ajan suosiotaan puutarhoissa eikä mikään ihme. Kukat puhkeavat vielä lähes lehdettömiin oksiin, jolloin niiden veistoksellinen kauneus pääsee oikeuksiinsa.

Toukokuu

Luonto touko-kesäkuun vaihteessa, kun lämpimien säiden saavuttua kaikki muuttui pienessä ajassa vihreäksi. Kevään herkkyyttä kestää yleensä vain muutama päivä kunnes kesän rehevä vihreys valtaa kaiken runsaudellaan.

Lewisia

Kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla viihtyvät myös lewisiat.

Sateenvarjojalava

Sateenvarjojalava on yksi tämän kesän suosikeista. Näyttävälle puulle kannattaa varata ympärille reilusti tilaa, jolloin sen muoto pääsee esiin. Erittäin näkyvällä paikalla puutarhassa olevaa kasvia sanotaan avainkasviksi ja tämä jalava on juuri sopiva sellaiseen tehtävään.

Kullero

Kullerot kuuluvat perinneperennoihin. Niitä kutsutaankin kukkimisajankohdan vuoksi hauskasti juhannuspumpuloiksi.

Auringonkukka

Kuka voisi vastustaa taivasta kohti kurottavia auringonkukkia? Ne tuovat mieleen useita  positiivisia adjektiiveja, kuten aurinkoinen, iloinen, lämmin ja upea! Samat sanat sopivat hyvin kuvaamaan myös tätä odotettua juhannuksen aikaa.

/Tarja

Puutarhan suunnittelupuuhia

Juuri nyt on oikea ajankohta tehdä puutarhasuunnitelmia. Ei ole kovinkaan pitkä aika siihen, kun saa ryhtyä taas tositoimiin. Oikeastaan voi aloittaa vaikka heti nurmikon kalkitsemisella. Ostoslistalle kannattaa kirjoittaa ainakin erilaisia kärhöjä ja syyshohdekukkia.Punakärsämö

Punakärsämöt kukkivat viikkokausia jopa kuivassa hiekkamaassa.

Perennat ja kesäkukat

Kun yhdistää samaan tarhaan kukkia, joiden korkeudet vaihtelevat reilusti, niin lopputulos on hyvin luonnollinen. Perennojen sekaan kannattaa istuttaa kesäkukkia, niin kukkaloistoa riittää takuuvarmasti koko kesäksi.

Koristeellisia lehtiä

Uudenlainen ryhmä syntyy, kun valitsee pääosaan erilaisia kaunislehtisiä kasveja ja sivuosaan pieniä, valkoisia ja melko vaatimattomia kukkia.

Niitty

Puutarhasta voi kuoria vaikka vain pienen tilkun nurmimattoa, lisätä täytteeksi savensekaista hiekkaa ja kylvää siihen erilaisten luonnonmukaisten kukkien siemeniä. Pieni odotus ja tadaa! oma niitty on valmis.

Kurjenpolvet

Jos haluaa korostaa puutarhan vehreyttä, niin kannattaa käyttää vahvoja värejä, kuten violettia. Se onkin mielestäni yksi parhaista väreistä niin perennoihin kuin kesäkukkiinkin. Kurjenpolvet ovat yksiä uutterimpia puutarhan kukkijoita.

Ruusu

Mitäpä jos tänä kesänä toteuttaisi yhden pitkäaikaisen haaveen ja perustaisi oman rosarion eli ruusutarhan. Ruusut rakastavat aurinkoa ja runsasmultaista kasvupaikkaa. Ruusujen seuraan sopivat hienosti myös kesäkukat ja havukasvit.

Punaväriminttu

Korkea ja pystykasvuinen punaväriminttu on hauskannäköinen perenna.

Jaloangervo

Jaloangervot kukkivat pitkään ja punaisimmat lajikkeet niistä ovat todella upean värisiä. Ne kannattaa istuttaa puutarhassa sellaiseen paikkaan, jossa ne saavat ansaitsemansa huomion esim. havukasvien seuraan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruukkuistutus voi näyttää myös tältä! Kannattaa huomioida kasvien korkeuserot ja kasvusuunnat. Tämän istutuksen kruunaa täydellinen sävyjen yhteensopivuus.

Retkellä

Tulevaa kesää ja sen kukkaloistoa on mukava miettiä, mutta nyt nautin tästä hetkestä luonnossa retkeillen, lintuja katsellen ja kuunnellen sekä alkavan kevään merkkejä seuraten.

Taimistokausi alkaa ihan pian ja minut löytää taas Lakeuden Vihertaimistolta koko kauden. Tervetuloa! Suunnitellaan ja ideoidaan yhdessä juuri sinun näköisesi puutarha.

/Tarja

Kauniisti kattaen

Kaunis kattaus on makuasia. Kattauksen suunnittelua helpottaa sama ajatus kuin sisustuksenkin suhteen eli kannattaa valita joku teema, jota noudattaa läpi toteutuksen. Toisaalta harkitut poikkeamat saattavat saada aikaan vieläkin onnistuneemman lopputuloksen.

3kauko zoom

Kattaus on tasapainoinen, kun huomioi ruokailuryhmän, kattausastioiden ja -tekstiilien sekä kukka-asetelmien yhteensopivuuden. Kotioloissa, vaikka kattaisi juhlavamminkin,  ei tarvitse noudattaa jäykkää kattausetikettiä.

2lähi uusi

Kauniin rustiikkiset kattausastiat maanläheisissä sävyissään ovat rennon tyylikkäitä.

2kauko

Jykevä valkolakattu tammipöytä ja yksinkertaisen kauniit tuolit luovat tummiin kattausastioihin yhdistettynä hienoa kontrastia.

Voittaja1

Kaluste-Kavereilla oli viikonloppuna uuden liiketilan avajaiset. Sain ideoida ja toteuttaa näiden kolmen hyvin erilaisen ruokailuryhmän kattaukset. Teemana meillä oli kattaus kahdelle. Kiitos kaikille mieluisimman kokonaisuuden äänestäjille ja kiitos myös hauskoista juttuhetkistä niiden ympärillä! Oli hienoa huomata, että kaikille ryhmille löytyi omat kannattajansa. Voittajaksi selvisi tämä aamiaispöytä! Runsaasti  ihastusta herätti kierrätetystä puusta taidokkaasti tehty  Zanzibar-pöytä ja kevyet Manado-tuolit.

1lähi

Aamiaispöydän kattauksen värit ovat valkoinen, sininen ja punainen. Useampikin  kävijöistä kertoi, että sitä katsoessa tulee mukavan kodikas olo. Eipä sitä oikeastaan sen parempaa palautetta voisikaan saada. Yhteinen ateria on tärkeä yhdysside, joka kokoaa perheen, suvun tai ystäväpiirin yhteen. Kun kattauksessakin on silmänruokaa, niin ruokailuhetkestä tulee vielä erityisempi.

Viihdytään yhdessä!

/Tarja

Kahdeksan suosikkia

Kodin sisustus vaikuttaa mielialaan. Onnistuneena se lisää henkistä hyvinvointia. Kodin sisustuksesta kannattaa tehdä sellainen, että siellä on hyvä ja levollinen olo. Siihen vaikuttaa oleellisesti myös kodin tuoksut. Ihanasti tuoksuva eukalyptus raikastaa huoneilmaa ja on kaunis maljakossa sellaisenaan. Se on minimalistinen ja sen utuisen harmaa sävy sopii täydellisesti skandinaavisiin sisustustyyleihin. Hopeaeukalyptusta saa myös huonekasvina.

stephanie-harvey-OTUahHcqs0Y-unsplash

Sisustukseen saa väriä näyttävillä tauluilla. Kauniit esineet maailmalta,  kookkaat vetimet laatikostossa ja iso viherkasvi tekevät yhdessä hienoa kerroksellisuutta tähän raikkaaseen ryhmään.

dane-deaner-wkC8EX8y9Mc-unsplash

Jos sisustus on ollut pitkään hyvin vaaleasävyinen, niin värien lisääminen saattaa tuntua haastavalta, vaikka kaipaisikin jotain piristystä. Tähän yksi toimiva ratkaisu on liukuvärien käyttö pienemmissä yksityiskohdissa kuten astioissa ja tekstiileissä. Väri näyttää silloin pehmeämmältä.

keszthelyi-timi-9ND6fWtJj9U-unsplash

Puutarha pullossa on vanha keksintö, mutta näyttää edelleen tuoreelta. Kun pullo suljetaan, niin sinne syntyy oma ekosysteemi. Tätä puutarhaa ei tarvitse kastella, mutta valoa on oltava riittävästi. Suoraa auringonpaistetta se ei kuitenkaan siedä.

olia-nayda-gELwyF7yOEQ-unsplash

Luonnollinen ja rento kokoelma, jossa isoja kuivattuja kukkia, heiniä ja oksia. Kaikki asetellaan lattialle kauniiseen käsityönä tehtyyn koriin.

markus-spiske-oh0ny4B6JXA-unsplash

Kodin hyvä tunnelma on kaikkien aistien yhdessä muodostama. Kodin pitää näyttää omalta, sen äänten kuulostaa omalta ja tuoksua omalta. Mikä olisikaan kodikkaampaa kuin ihanien vastapaistettujen leivonnaisten huumaava tuoksu? Pikkuleivät sopivat hienosti arjen pikku herkutteluhetkiin.

raychan-CV1YDU8o8Gc-unsplash

Kokoelma sisältää taas paljon vihreää, mutta olemmehan jo kovaa vauhtia menossa kohti kevättä! Nyt voi ottaa esiin kauniit keraamiset pikkupurnukat ja tehdä erilaisista paksulehtisistä mehikasveista muutaman ruukun ryhmä. Kun laittaa pohjalle vähän ruukkusoraa ja käyttää kaktus- ja mehimultaa sekä kastelee hyvin maltillisesti, niin mikä tahansa purkki käy tähän mainiosti.

lasse-moller-AW2iUz42QXM-unsplash

Kodin viihtyisyys lisääntyy sijoittamalla sinne kuvia rakkaista ihmisistä tai paikoista, joissa on tuntenut olonsa onnelliseksi. Joku aivan yksittäinen kuva saattaa myös olla sellainen, josta tulee hyvälle mielelle. Kaikki kuvat laitetaan kehyksiin ja tehdään niistä näyttävä kollaasi sellaisten tilojen seinille, joissa oleillaan paljon päivän mittaan.

Viihdytään kotona!

/Tarja

Kaikki kuvat unsplash.com

 

Sisustajan uudet värit

Näin vanhan vuoden lopussa on hyvä ajankohta suunnata katseet jo kohti uutta vuotta. Monet eri tahot julkistavat omat uudet teemansa ja värikokoelmansa. Luonnollisuus eri muodoissaan on onneksi edelleen kantava ajatus lähes kaikissa mallistoissa. Mustan käyttö rouheissa materiaaleissa on runsasta ja näyttäähän se täysin erilaiselta eläväpintaisena, jolloin siitä taittuva valo tekee siitä pehmeämmän ja luonnollisemman näköisen.

SONY DSC

Moni on innostunut solmimaan makramee-tekniikalla erilaisia sisustustuotteita. Amppeli lienee niistä suosituin. Tämä amppeli on tehty Suomen Langan Moppari-narusta. Jos haluaa koristeellisemman version voi solmujen välikohdissa pujottaa naruihin puuhelmiä.

SONY DSC

Tekstiileissä on paljon murretun pehmeitä sävyjä. Usein niissä on vähän valkoista ja mustaa raikastamassa kokonaisuutta.

SONY DSC

Tikkurilan vuoden väri on haalean vaalea keltainen H300 Lemonade ja se on mitä parhain maalatun seinän sävy. Kaikki kokoelman murretut sävyt sopivat mainiosti isoihin seinäpintoihin ja niiden yhdistely on helppoa. Keskellä oleva J407 Siesta on upea yhdistettynä tummiin ja hyvin murrettuihin vihreisiin N448 Bonsai tai N494 Nefriitti. Oikealla oleva Y383 Kurkku on hyvin haalean valkopohjainen ja kuten kuvastakin huomaa muuntautuu se herkästi huoneen yleisvärityksen (harmaa) mukaan. Juuri siitä syystä, jos on hiven epävarma taidoistaan löytää varma sävy, niin tämä on turvallinen valinta.

SONY DSC

Pehmeitä sävyjä löytyy kuivakukkakimpusta. Luonnollisten sävyjen raikastamiseen sopii  puhdas, mutta pehmeä maidonvalkoinen.

SONY DSC

Kukkien kuivattaminen on antoisaa ja vie mennessään. On ihanaa kokeilla, että miten hyvin saa erilaisia kukkia säilyttämään kauneutensa läpi talven. Kranssin voi kietoa pajun lisäksi myös kanukan oksista.

SONY DSC

Pantonen vuoden väri 2020 on Classic Blue. Meille suomalaisille niin tuttu klassikko. Sen yhdistäminen muihin väreihin on antoisaa ja uusia yhdistelmiä löytää jatkuvasti.

SONY DSC

Sininen ja vihreä ovat yhdessä harmoninen, mutta kuitenkin mielenkiintoinen pari.

SONY DSC

Sinistä löytyy myös rakkaasta keittokirjastani. Ohjeiden innokas selailu on taas alkanut, mutta kuitenkin lopuksi päädyn aina perinteisten ja tuttujen joululeivonnaisten valmistamiseen. Joulunalusaika onkin ihanien tuoksujen aikaa.

Mukavaa joulun odotusta!

/Tarja

Elämyksiä ja ideoita

Näin loppusyksystä on luonto taas vaihtanut väriä. Juuri nyt on paras aika tehdä oma syksyinen kimppu, kun materiaalia on yllinkyllin tarjolla. Omaan kimppuuni löysin luonnosta vielä kukkivia kukkiakin muistuttamaan menneestä kesästä.

Väriloistoa

Tämä ihana satumetsä löytyy Arboretum Mustilasta Elimäeltä. Mustila on jokaisen luonto- ja puutarhaihmisen paratiisi. Se on huikaiseva kokemus mihin vuodenaikaan tahansa, mutta juuri nyt siellä näyttää tältä.

Havuja

Mustilan eri reiteillä on jokaisella oma teemansa ja tunnelmansa. Siellä on myös helppo tutustua eri kasveihin nimikylttien avulla.

Köynnöksiä

Välillä täytyy oikein hieraista silmiään ja varmistaa, että olenko nyt tosiaankin hereillä ja kotimaassa. Huikaisevia näkymiä avautuu silmien eteen kerta toisensa jälkeen matkan edetessä. Puiden runkojen ympärillä kasvavat vehmaat köynnökset lisäävät epätodellista tuntua.

Muotoja

Myös Lakeuden Vihertaimiston puutarhasta saa runsaasti ideoita ja oivalluksia siihen, että kotipuutarhankin istutusryhmät voisivat olla paljon rohkeampia ja lajirikkaampia kuin mihin yleensä on totuttu. Puutarhoissa saisi näkyä omistajien oma persoonallisuus paljon nykyistä enemmän.

Kivikko

Erilaiset heinät ja monet muut kuivan kasvupaikan kasvit näyttävät upeilta pitkään. Varsinkin hopeansävyiset kasvit suorastaan loistavat vielä syksyisessäkin auringon paisteessa.

Kontrastia

Puutarhaa suunniteltaessa kannattaisi valita kasveja, jotka ovat koko kasvukauden näyttävän värisiä. Itselle entuudestaan tuntemattomien lehtipuiden ja -pensaiden taimiostokset olisikin hyvä säästää aina syksyyn, jolloin niiden ruskavärit olisivat näkyvillä.

Harmonia

Mieli kaipaa myös tasapainoa kaiken runsauden ja värikylläisyyden jälkeen. Pelkistetty ja vain vähän värejä sisältävä maisema rauhoittaa. Paras kokonaisuus, niin sisustus- kuin puutarhasuunnittelussa, saavutetaankin sisällyttämällä siihen näitä molempia asioita sopivassa mittasuhteessa.

Ihanaa lokakuuta!

/Tarja

Puutarha-ajattelua

Toinen toistaan ihanammat kukat ovat taas ilahduttaneet meitä luonto- ja puutarhaihmisiä. Luonnonvaraisenakin kasvava lehtoängelmä kuuluu perinneperennoihin, joita on istutettu puutarhoihin jo pitkään. Sillä on erityisen kauniit lehdet ja utuisen sirot ja kauniin väriset kukat.

Perinneperennat

Pelkästään valkoiset kukat ovat tyylikkäitä, mutta jäävät helposti huomaamatta. Puhdas ja raikas väri vetää katseita puoleensa ja saa valkoisenkin kukan hehkumaan aivan erityisellä tavalla. Punainen palavarakkaus löytyy lähes kaikista vanhemmista pihapiireistä, mutta se sopisi hienosti myös moderniin puutarhaan selkeytensä ja pystykasvuisuutensa vuoksi.

Vastavärit

Nämä kukat ovat kaikin tavoin toistensa vastakohdat ja juuri siitä syystä ne sopivat täydellisesti yhteen.

Lehtisävyjä

Puutarhasta saa helposti mielenkiintoisen yhdistämällä kasveja, joiden lehdet ovat erivärisiä. Jos kaikkien lehdistö on samaa sävyä, niin myöskään lehtimuodot eivät erotu ja vaikutelmasta tulee helposti raskas.

Hopeanhohtoa

Hopeansävyiset kasvit valaisevat istutusryhmiä tyylikkäästi. Heinät antavat keveyttä. Kasveille on luontevaa olla isossa porukassa ja ne myös menestyvät silloin parhaiten.

Kolme elementtiä

Istutusryhmän kolme tärkeää elementtiä: havut, lehtipuut tai -pensaat ja perennat. Kaunein lopputulos syntyy näiden hyvästä yhdistelmästä ja mahdollisuuksia on vaikka miten paljon.

Jekyll-tyyli

Nauhamaiset kukkarivit ovat perennapenkissä keveämpiä ja tehokkaampia kuin pyöreään muotoon istutetut. Pastellisävyjä on helppo yhdistää keskenään.

Lime

Kaunopunahattu ‘Green Twister’ on aluksi kauniin limenvärinen, mutta punertuu myöhemmin kevyesti.

Luonnon kukat

Luonnon kukkameressä on kaikki sävy sävyyn. On ihanaa, kun kesää on vielä jäljellä ja lisäksi kaikki syksyn väri-iloittelut vielä edessäpäin!

Puutarhaterveisin

-Tarja

Kesä puutarhassa

Heinäkuussa on puutarha kauneimmillaan, kun useimmat perennat ovat täydessä kukassaan. Runsaat istutusalueet tekevät puutarhanhoidosta helppoa ja rikkaruohotkin pysyvät paremmin kurissa. Samaan ryhmään kannattaa istuttaa eri korkeuksiin nousevia havuja, pieniä koristepuita, pensaita ja perennoja. Myös perennojen kukkimisajankohdan huomioimalla voi taata silmäniloa koko kesäksi.

Peipit

Näyttävän ja toisiaan täydentävän kokonaisuuden saa aikaan, kun yhdistää lehdiltään erisävyisiä, mutta kukinnoltaan pääosin samanvärisiä kasveja. Purppuraheisiangervo ja peipit luovat sopivan kontrastin ja tuovat mielenkiintoa puutarhaan.

Kanukat

Varrellinen puu päästää valoa alla oleville perennoille. Tyyleiltään täysin erilaiset lehdistöt sopivat hyvin samaan ryhmään. Poimulehden kellanvihreät ja kurjenpolven violetit kukinnot sopivat keveytensä vuoksi täydellisesti yhteen ja istuvat tähän kokonaisuuteen.

Hopeahärkki

Hyvä yhdistelmä viileitä sävyjä aurinkoisella paikalla. Lähes kaikki hopeansävyiset kasvit pitävät jopa paahteisesta kasvupaikasta ja usein niiden sävy silloin vain korostuu. Tällainen kivikkoinen hiekansekainen maa sopii niille mainiosti.

Poimulehti

Sopivilla kasveilla saa puutarhaan aivan henkeä salpaavia väriyhdistelmiä! Jos ei erityisemmin välitä kukista, niin sävyistä ei todellakaan tarvitse tinkiä.

Kukkalaatikko

Näin sydänkesällä kesäkukat ovat upeimmillaan istutusruukuissaan. Tämä kokonaisuus  muodostuu ylöspäin kiipeävästä kärhöstä, keskiosan dahliasta ja marketasta sekä runsaina alaspäin rönsyävistä dianasta ja hopeaputouksesta.

Tähtiputki

Tähtiputket ovat juuri tällä hetkellä kukkivia. Alkukesästä vaaleat ja pastellinsävyiset kukat näyttävät niitä ympäröivän vielä vaalean vihreän luonnon keskellä sopivan herkiltä. Keskikesällä kirkas valo ja kasvien syvänvihreät sävyt ovat voimakkaat ja silloin kaipaa myös kukkiin selkeämpiä sävyjä. Elokuun puolelle siirryttäessä aurinko paistaa jo viistommin ja valo on paljon pehmeämpää. Kaikki poltetut sävyt keltaisesta ja oranssista sekä suklaanruskea näyttävät yhdessä pian ruskaan valmistautuvien vihreiden kanssa parhaimmilta. Tämän voi ottaa huomioon, kun suunnittelee puutarhaan uutta istutusaluetta perennoille.

Puutarhassa on kuitenkin kaikkein tärkeintä, että se näyttää omalta. On hieno asia, että jollakin se on yksinkertaisen ja selkeän geometristä ja toisella runsaan ja rönsyilevän kaarevaa. Ja monilla jotain siltä väliltä.

Mukavia hetkiä puutarhassa ja luonnossa!

/Tarja

Jo joutui armas aika

Varma kevään ja juhlien merkki on puhtaaksi pestyt ikkunat ja niissä uudet keveät kesäverhot! Valkoisen kankaan läpi pääsee auringon valo kirkkaana sisään raikastaen koko kodin.

Kultakahvi

Vanhanajan kahvikupit ovat kaikkein kauneimpia. Silloin todella osattiin tehdä juhla-astiastoja. Kahvikupit voivat olla useammasta sarjasta koottuja, kunhan sävymaailma on samanlainen.

Ruusuasetti

Valkoinen pohjaväri ja kultareunus yhdistää tämän tarjoiluvadin kahvikuppeihin.

SONY DSC

Erikokoisia maljakkoja kannattaa varata juhlapäivään. Muotoilu on näissä kahdessa perintömaljakossa aivan erilainen, mutta sävy yhdistää ne hienosti toisiinsa.

SONY DSC

Edellä nähdyt verhot ja astiat voi yhdistää hyvin erilaisten tyylien kanssa. Vaalean, kevyen ja harmonisen sisustajan valinnat jatkuvat tekstiileillä, jotka ovat valkopohjaisia ja vain kevyesti kuosillisia.

SONY DSC

SONY DSC

Uudet ja elinvoimaiset viherkasvit tekevät ihanan kesäisen tunnelman myös sisätiloihin. Köynnösparsa on herkkä ja ilmava kasvi hillittyyn sisustustyyliin. Rouhea suojaruukku antaa mukavaa kotoisuutta. Kevyen kimpun sidoin neilikoista, krysanteemeista ja poimulehdestä. Mukana paljon vihreitä.

SONY DSC

Värejä rakastavan valinnat eivät kainostele. Puhtaan valkoisen rinnalla värit hehkuvat erityisen upeina.

SONY DSC

SONY DSC

Eloisan sisustuksen viherkasvit saavat olla eksoottisia. Alokasia ‘Red secret’ näyttävässä ruukussaan on juuri tällainen. Kukkakimpussa saa olla paljon värejä ja eri kukkalajeja. Tämän kimpun sidoin tiiviiksi ja käytin siinä ruusua, morsiustähteä, vahakukkaa, neilikkaa, krysanteemia ja paljon vihreitä.

Ihanaa! Tästä se kesä nyt alkaa!

/Tarja